sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tiina Opas Taiteen tiellä -näyttelyssä

Hämeenlinnan Tuuloksessa maaseutumaisemissa järjestettiin elokuun alussa taidenäyttely, jossa oli näytteillä paikallisten harrastelijataiteilijoiden ja käsityöharrastajien töitä. Seitsemättä kertaa toteutetun Taiteen Tiellä- näyttelyn paikkana toimi Oksalan Navetta. Eräs tapahtumaan osallistuneista taiteilijoista oli makrameespesialisti Tiina Opas, jota kävin paikan päällä tapaamassa ja samalla kyselin tarkemmin hänen töistään ja urastaan solmeilun parissa.




Tiina kertoi aloittaneensa makrameetyöt aikoinaan 70-luvulla ollessaan Kuopiossa opiskelijana niin sanotussa "kankurin koulussa". Kankuri tarkoittaa nykytermein ilmaistuna kankaankutojaa. Hän koki, että käsityön opetus oli tuolloin kovin kaavamaista ja vanhoillista ja se yllytti häntä etsimään jotakin uutta. Paikallisesta kirjakaupasta tarttui mukaan Helene Bressin kirja "The Macrame Book" ja siitä lähti innostus makrametekniikkaa kohtaan. Tiinalla oli näyttelyssä tämä kirja mukana ja sitä hetken selailtuamme voin todeta, että teos todella sisältää kaiken tarvittavan tiedon makrameesta niin historian kuin tekniikoidenkin osalta. Kirjaan ja makrameetekniikkaan liittyen näyttelyssä oli esillä erilaisia solmeiltuja näytepalasia, joissa oli käytetty erilaisia makrameesolmuja ja -tekniikoita.


Helen Bress: The Macrame Book.

 Makrameetekniikkaan tutustujille näytillä olivat myös tarvittavat välineet, joilla solmeilua tehdään:



Tiina Oppaan töille tyyppillistä on hillitty maanläheinen värimaailma ja eläväiset orgaaniset muodot, joihin yhdistyvät runsaat yksityiskohdat. Taiteilija kertoi välttävänsä liikaa suunnittelua töissään ja antavansa töille lopullisen muodon sitä mukaa, kun ne valmistuvat hänen käsissään. Käytetyt materiaalit valikoituvat sen perusteella, mitä on kulloinkin oivallisesti saatavilla. Opas pitäytyy mieluiten yhdessä värissä, koska runsas värien käyttö voi tällaisessa työskentelytavassa olla hyvin haasteellista harmonisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.





Näyttelyssä oli mukana yksi harvinaislaatuisen värikäs seinätekstiili. Työ on valmistettu villalangoista, joissa on mukana jäänteitä myös eräästä toisesta projektista. Opas teki 2000-luvun alussa yhteistyötä huovuttaja Elina Saaren Felt Faction yrityksen kanssa ja osallistui huovutetun asustemalliston toteuttamiseen. Mallisto oli esillä Suomen käsityömuseossa vuonna 2002 ja siihen kuuluvat huopamacrameeliivit ovat Tiinan käsialaa.  



Värikkään seinätekstiilin viereen oli näyttelyssä sijoitettu taiteilijan viimeisin työ, joka on täysin valkoinen. Tiina kertoi, että työn lopullinen olemus sai alkunsa siitä, että hän oli työstänyt pitkään symmetristä keskiosan kuviota ja kyllästyi lopulta toistoon, ja päätti lisätä reunoille rönsyilevämmät lehtikuviot.

Seinätekstiilien lisäksi näyttelyssä oli mukana vaatteita ja asusteita. Esillä oli useita makrameeliivejä, joista seuraavassa kuvassa vasemmalla näkyvä valkoinen vartalokorumainen liivi on ollut taiteilijalla itselläänkin usein käytössä, muun muassa juhla-asuna häissä.







Tämän valkoisen asusteen lisäksi esillä oli myös toinen tadokkaasti valmistettu valkoinen liivi:


Asusteisiin lukeutuivat myös ihastuttavat turkoosit makrameetossut, joissa on erikoinen kiemurainen kärkiosa. Tiina selvensi, että tämä muoto on seurausta siitä tekniikasta, jolla langat on tossuissa päätelty työn edetessä.




Näyttelyssä oli esillä myös hyvin pienikokoisia töitä ja koruja. Niissä oli käytetty erilaisia materiaaleja, kuten esimerkiksi naisten ohuita sukkahousuja! Olisitko arvannut, että sukkahousut voivat saada näin kauniin uuden muodon:




Sukkahousujen lisäksi uuteen muotoon olivat taipuneet perinteisemmät lankamateriaalit.











Kaikki näyttelyssä olleet työt ovat myynnissä ja lisää Tiina Oppaan töitä voi nähdä hänen työhuoneellaan Tuuloksessa, johon vierailijat ovat tervetulleita. Tarkempia tietoja saa suoraan taiteilijalta sähköpostiosoitteesta tiinaopas@gmail.com.